Etusivu » Uncategorized

Kategoria: Uncategorized

Nut on aika

  Huumorilla sisään!

Nyt sillä voi todella jo juhlia ja tuulettaa – olemme Suomen Pähkinäseura Ry! Kansamme intohimoisimmat pähkinäharrastajat laittoivat tuulemaan ja keräännyimme saman lipun alle viemään pähkinäkultturia laaksolle ja kukkulalle. Liittykäätten mukaan, linkki alhaalla jäsenyyden hankkimiseksi, luvassa on vuosittaisia retkiä kivoihin kohteisiin, yhteistyöyritysten (kuten oma Suutarhurini) tarjoamia etuja jäsenille, sekä tietysti seminaareja ja tiedotusta siitä missä nyt mennään pähkinäasioissa Suomen maassa, ja vähän muuallakin.

Mitä tämä nyt sitten tarkoittaa lähitulevaisuudessa? Nähdäkseni on nyt hyvä hieman lobata näitä asioita isoon ääneen maatalousyrittäjille, puutarhatoimijoille ja todellakin pähkinäkasvien taimimyyjille, siellä on paljon korjattavaa siinä mitä tietoa ostaja saa ko. kasvista, jos mitään, sekä alkuperän tärkeyttä täytyisi terästää sekä myyjä- että ostajaosapuolelle. On huolestuttavaa jos myydään tuotetta jolla ei ole selviytymisen mahdollisuuksia taivasalla, taikka jos pölytyksen onnistuminen on epävarmalla tolalla. Ensimmäinen huoli kohdistunee saksanpähkinöihin ja kastanjoihin jotka tulevat aivan liian lämpimistä oloista, toinen euroopanpähkinäpensaaseen joka myös vääristä olosuhteista tullessaan joka talvi palelluttaa emikukkansa.

Mutta sitten sitä hyvääkin on jo ja paljon! Itse olen osana ryhmää käynyt monta monituista reissua Baltiassa keräämässä sekä paikallisia hyviä saksanpähkinöitä, että herttapähkinöitä. Valko-Venäjällä puolestaan loimme suhteita 2019 Belsad-kasvinjalostusinstituuttiin, josta tuliaisiksi tuli melkoisen legendaarisia prof. Loikon jalostamia saksanpähkinöitä.

Lisäksi katsetta on luoto myös rapakon tuolle puolen, josta monena vuonna olen suhteita hiomalla saanut erittäin kestäviä herttajalopähkinöitä, kastanjahybridejä ja tätä kirjoittaessani tuoreeltaan hikkorihybridejä. Taimia siis on tulossa runsain mitoin!

Muutkin hallituksessa olevat ovat omat pohjatyönsä tehneet, voi pojat miten ovatkaan. Seuran 1. puheenjohtaja Joel Rosenberg on pitkäaikaisesti puurtanut pähkinöiden eteen ja raivannut tietä meille perässä hiihtäjille. Kirjoja, kursseja, taimien hankintaa ja suhteiden luomista, vauhti on huima, ja epäilemättä ei hidastu.

Mainittava on myös Jussi Mattila jonka intohimo jalostustyötä kohtaan on vaikuttava. Jonkun on se aloitettava, ja mikä onkaan parempi aika alkaa koeponnistamaan eri lajien ja lajikkeiden sopivuutta Suomeen kuin nyt? Todellakin, jos sinulla, arvon lukija, on ylimääräistä käyttämätöntä peltotilkkua vain hömppäheinää kasvamassa, niin ota yhteyttä Pähkinäseuraan, olemme kiinnostuneita uusien siementarhojen perustamisesta.

Olen aidosti innoissani tästä, yhtymäkohtia on moneen suuntaan – jatkojalostukseen vaikkapa öljyksi ja rehuksi, koristepähkinöiden korvaaminen syötävillä lajikkeilla, peltometsäviljelykäytössä maataloudessa, puuseppien tarpeisiin, tryffeliviljelyyn ja jopa mahlan valutukseen! Tule mukaan jengiin tästä osoitteesta:

https://holvi.com/shop/suomenpahkinaseura/

-Janne

Pähkinäpuiden lisäys Suomessa ja Suomeen – mahdollistako?

Suomessa on kova pähkinäbuumi menossa, ja osaltaan se on omaa syytäni.

Mustilan Arboretum, Vakka-Taimi, sekä innokkaat yksityishenkilöt ovat jo ajaneet monia vuosia ”Pähkinähanketta”, jolla edistetään pähkinäkasvien tunnettavuutta kotimaassamme, annetaan vinkkejä kasvatukseen, hankitaan kontakteja ja kasveja maahamme sekä kerrotaan mistä näitä kasveja saa. Pähkinähanke tätä kirjoittaessani on pikkuhiljaa muovautumassa rekisteröidyksi yhdistykseksi, jolla vielä paremmat mahdollisuudet ajaa pähkinäin asiaa.

Meillä on paljon hyvää tapahtunut jo: Joel Rosenbergiltä tullut ”Pähkinöitä omasta puutarhasta”-kirja , ensimmäinen pähkinänkasvatusseminaari pidetty Tuorlassa syksyllä -23,  Minskissä allekirjoittanut et al kävi 2018 hakemassa parasta kylmänkestävää saksanpähkinäkantaa mitä maa päällään kantaa (ehkä), USA:sta saimme lähetyksen kylmänkestäviä kastanjoita ja muita pähkinöitä kokeilukasvatusta varten ja jos tulevaisuus ja rahastot ovat suopeita, pääsemme Yhdysvaltain pohjoisosista ja Kanadasta kenties hakemaan henkilökohtaisesti kontaktiemme avulla niitä pähkinägeenejä jotka voisivat muuttaa näkemyksemme siitä mitä VOI kasvattaa Suomessa

Yksi etappi silti on lisäys: pähkinäpuut lajeissa Juglans ja hikkorit Carya ovat legendaarisen vaikeita lisätä kasvullisesti. Pistokaslisäys ei onnistu, mikrolisäys on kallista ja haastavaa eikä onnistu kuin laboratoriossa, jalontaminen perinteisillä metodeilla vaatii niin optimiolosuhteet lämpötilan kannalta, että ei mikään ihme jos hinnat ovat katossa aidoille lajikkeellisille pähkinöille, ja ei-oota myydään euroopassakin.

Tähän toivottavasti saadaan muutosta, sillä yhdessä Vakka-Taimen kanssa olen rakennellut ns. ”kuumakallusputken” prototyyppiä, jolla päästään toivottavasti huikeasti korkeampiin onnistumisprosentteihin jalontamisen onnistumisessa ja täten, ja tämä tärkeimpänä: saadaan kestävällä perusrungolla aitoja lajikkeellisia pähkinäpuita Suomen markkinoille.

Projekti on kesken,mutta tässä prototyypin kuvat. Ideana on pitää jalontamiskohta 27 asteessa, mutta latvaosa ja juuristo lähellä nollaa. Kuvissa putki, jossa leikatut hahlot. Hahloissa lepää kasvi, putken sisällä puolestaan juoksee lämpökaapeli.

Kuningattarien aamupala

Näinä kevään ensimmäisinä lämpiminä ajanjaksoina ovat hyönteiset ryömineet ulos talvimajoistaan (joita muuten ovat vaikkapa talveksi törröttämään jääneet perennoiden varret – muista tämä syksyllä!), ja nälkä on kova. Kuvissa alla kaksi erilaista pajun kukkaa, ensinnä hedekukka, sitten emikukka. Nämä sijaitsevat eri kasveissa, ja värityskin on erilainen. Loogista onkin että siitepölyä tuottava hedekukka loistaa kirkkaampana, pitäähän pölyttäjän sinne ensin mennä, ja vasta sitten hillitympään viherkeltaiseen emikukkaan. Seuraavana loistaa ensimmäinen löytämäni leskenlehti, ja viimeisenä kotipihan krookukset.

Kaikki nämä ovat esimerkiksi kimalaiskuningattarien tärkeää ravintoa siihen aikaan kun juuri muita kasveja ei ole kukassa. Älä siis tieten tahtoen poista tärkeitä ruokakasveja läheltäsi. Jos hienoa pihaasi piinaa ränsistynyt tai rönsyilevä pajukko, niin harkitse tilalle vaikkapa pohjoisen luonnosta kotoisin olevaa matalaa villapajua, joka kukkii myös näyttävästi. Tai ehkäpä riipparaita ‘Kilmanrock’ säväyttää? Koko pysyy maltillisena, ja alle pääsevät lapsetkin leikkimään majaa.

(Uudelleenjulkaistu blogiteksti)

Kasvien palaute

Kasvit antavat parhaiten palautetta, jos asiakkaat itse eivät sitä hoksaa tehdä. Tässä tapauksessa kylläkin olen pumpannut heiltä tietoa kesän edetessä kilvan, ja näin sitä sitten on saatu kuvia. Kohde oli Helsingin Malmilla, ja se oli ensimmäinen täysin itse suunniteltu ja toteutettu piha. Valtavia muutostöitä ei tehty, mutta kun talon ympäri asennettiin noin kymmensenttistä askelkiveä nurmikkoon lapiolla, niin kyllähän siinä jo sai kaivaa kuopan jos toisenkin. Lisäksi vaahteran alle tuli kivikkopuutarha mallia “crevice garden”, ja siitä on hyvä muodostumassa! Mitä nyt vaahteranpentele viljan kylvää lapsiaan siihen. Lisäksi kolme istutusaluetta tuli hedelmäpuiden alle -hyvä tuli! Mitäs muuta…niin, muutama pieni niittyalue, sekä varjoistutukset.

(Uudelleenjulkaistu blogiteksti)

Hylätyt talot, autiot pihat

Olen aina ollut kiinnostunut autiotaloista ja hylätyistä rakenteista – mikä on niiden historia, kuka on niissä viimeksi asunut ja koska? Lähellä lapsuudenkotiani on maalaistalo joka on hylätty ja jonka toisessa päädyssä on jo välikatto tippunut alas – katto kun alkaa vuotaa niin se on menoa. Toinen pääty vielä pitää, ja niinpä olen kurkkinut ikkunasta sisään. Yhdessä huoneessa on kangaspuut joissa keskeneräinen sininen matto. Hieman kyseltyäni asiasta selvisi että siinä on erään suvun isoäidin kangaspuut joita hän käytteli eläkepäivillään. Isoäiti menehtyi 2002, ja matto siis on jäänyt kesken häneltä. Kuin aika olisi pysähtynyt! Tämän talon takapihalla on muutama ikivanha omenapuun raato heinikon keskellä, sekä kriikunapuutiheikkö – epäilemättä nämä ovat asumuksen aktiiviajan jäänteitä.

Onpa siellä myös mitä ilmeisimmin itsestään siihe tullut yksi orapihlajapensas, ja tähän kyseiseen pensaaseen olen varttanut kiinni 2018 vuonna Valko-Venäjältä tuomaani arnoldinorapihlajaa, Crataegus arnoldiana (tieteellinen nimi on jo saattanut muuttua) jossa oli erittäin herkulliset marjat. Oksa ei ole vielä kukkinut mutta joka vuosi kasvaa vallan mainiosti.

Myös äitini lähellä on autiotalo jossa ei ole ilmeisimmin ainakaan 10 vuoteen kukaan asunut. Piha on täynnä roskaa ja autonromuja, ei liene houkutteleva kenellekään. Silti minun oli pakko päästä puutarhaa katsomaan, ja tässä taidettiin selkeästi mennä kävelemään toisten maille.

Make it stand out
Tontilla oli monia humalasalkoja ilmeisen hyvinvoivina, viime vuoen humalankävyt kiipeilivät pitkin vieressä olevia puita ja pensaita, mikä mahtaakaan olla lajike?

Vanha kasvihuone oli jo romahtanut.
Viiniköynnöstä oli kasvatettu metallikehikon päällä, joka edelleen kannatteli köynnöksen massiiista kuormaa. Marjojakin näemmä on tullut joka vuosi, ilman hoitoa.

Tarkemmin katsottuani huomasin, että köynnös oli ottanut läheisen koivun tuekseen. Korkealle oli kiipeillyt ilman ihmisen apuakin.

Tyrnit kurkottivat kohti etelän valoa heinittyneen pellon reunalla.

Äitini kertoi, että ennen viimeisimpiä asukkaita talossa oli asunut hortonomipariskunta jotka olivat pitäneet erityisen hyvää huolta pihan kasveista. On luultavaa että heidän jäljeltään nämä kasvit ovat.

Hylätyt talot ovat pihoiltaan kiehtova katsaus menneeseen aikaan ja puutarhakulttuuriin, useinhan vaikkapa perinneperennoja saattaa löytää vanhojen asutusten ympäristöstä talojen häviämisen jälkeenkin, miksipä ei siis myös puuvartisiakin kasveja? Aina voi optimistisesti toivoa että saattaisi löytyä jokin erikoismuoto tai mutaatio tutusta kasvista joka olisi niin kestävä, että sitä kannattaisi lisätä ja levittää muuallekin 😉 .

Kesä kun tulee palaan katsomaan miten on kukinta onnistunut, syksyllä voi käydä testaamassa mahdolliset marjat.

(Uudelleenjulkaistu blogipostaus)