HYÖTYKASVIEN TSEMPPAUS
Satoa tuottamaton hedelmäpuu ei ole riesa, vaan uusi mahdollisuus.
Useilla meistä voi olla pihalla vanhoja, tai muuten vain vähäsatoisia hedelmäpuita ja marjapensaita. Eritoten puiden kanssa voi olla kyse huonosta lajikkeesta paikalle, jos muuten puu tuntuu voivan hyvin. Ehkä maku onkin vain se ongelma?
Osaavissa käsissä varttamisen, eli jalontamisen, tekniikan osaava vihertaiteilija pystyy muuntamaan koko puun lajikkeen toiseksi, tai muuntamalla koko puun monilajikkeiseksi perhepuuksi. Hyöty ja säästö on valtava, sillä ei tarvitse kaivaa mitään, ja kasvukin on aivan erilaista kun puulla on jo valmis ja kykenevä juuristo maan alla pumppaamassa elinvoimaa.

MAISTUVAT MAISEMAT
Voimme yhdessä suunnitella kestävämmän, tuottavamman ja ekosysteemeitä parantavan ratkaisun joka vaatii vuosi vuodelta vähemmän hoitoa, ja on vuosi vuodelta myös vakaampi aina vain vaihtelevempia sääilmiöitä kohtaan. Tarjoan vaihtoehtoa perinteiselle vihersuunnittelulle, ottamalla tärkeimmäksi näkökannaksi hyödyllisyyden sekä ihmisille että elonkehälle. Miltä kuulostaisi jos saisitkin yrtit, vihannekset, marjat ja/tai juurekset ruokiisi omalta pihalta? Ja syksyllä saisi kerätä vielä pähkinäsadon. Erikoisosaamiseni on hyötykasveissa, erikoisemmissakin kuten esim. pähkinäpuut ja pensaat, tai –miltä kuulostaisi mulperipuu, pensaskirsikka ja syötävä kanukka omalla pihalla?
PUUNHOITOPALVELUJA LISÄMAUSTEILLA
Puut ovat elintärkeitä, mutta joskus vanhan puun vaihtoehdoksi jää lopulta vain kaataminen. Perinteisesti pihalta kaadettu koivu olisi laitettu klapeiksi ja takkaan tulevana talvena. On kuitenkin olemassa myös muita, jopa syötävän hyviä tapoja hyödyntää puu.
Kiinnostaisiko syödä osa pihakoivusta?
Lähes jokaiselle lehtipuulle löytyy lahottajasieni, joka on myös ihmiselle maistuva ruokasieni – välillä jopa niiden aatelia! Kantoon ja osaan kaadetusta puusta voidaan istuttaa mm. orakkaita, osterivinokkaita ja siitakkeita. Yksi pölli voi tuottaa runsaasti satoa jopa viisi vuotta.
Satoa ilman kitkemistä
Kaadettuun puuhun voidaan siirtää Suomessa kasvatettujen ruokasienten mykoritsaa muutama viikko kaatamisen jälkeen aina useaan kuukauteen asti, pelivaraa siis tähän “kylvöön” on väljälti. Kun työ on tehty, voidaan siirtyä odotusvaiheeseen ja unohtaa pöllit varjoisaan paikkaan, kunnes vuoden-kahden päästä syyskeleillä luonnollisesti alkaa sieniä putkahdella kuin…sieniä sateella! Tästä eteenpäin useita vuosia ainoa työ on kerätä sienet. Helppoa eikö?