Matkakertomuksemme neljäs ja viimeinen osa:

29.10.2025

Amulla ehdotin että mitäpä jos poikkeamme matkalla Vattholmassa kurkistamassa mitä kuuluu Vattholma agroforestrylle, joka on yksi Ruotsin lähimmistä peltometsäviljelykokeiluista, ja aivan matkan varrella. Juha tiesi kertoa, että viljeilijäpariskunnan isäntä oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen hiljattain, ja näinollen ei ole tietoa missä kunnossa viljelykset ovat. Mutta koska pellot näkyivät aivan tien viereen, en nähnyt syytä olla poikkeamatta.

Vattholma on ollut minulle jo tovin kiinnostava paikka. Olen ollut Agroforestry i Nyland-hankkeessa projektiasiantuntijana keväästä 2025, ja Vattholma on yksi lähimmistä kohteista jossa toteutetaan kujanneviljelyä (yksi peltometsäviljelysysteemeistä) , ja vieläpä jokseenkin samankaltaisissa olosuhteissa kuin Suomessa. Käynti oli siis arvokas, ja paljon ideoita tuli jo pelkästään aida ulkopuolelta katsoen.

Viljelijät olivat istuttaneet pitkänmuotoiseen peltoon riveihin erilaisia hyötypuita – oli omenaa, luumua, tyrniä ja euroopanpähkinäpensasta ainakin, mitä näimme. Näiden väleissä, kenties 20 metrin levyisenä kaistaleena, oli peltoviljelykasveja, tässä tapauksessa näytti siltä kuin vilja olisi hetki sitten puitu. Kiinnostavan yksityiskohtana olin huomaavani yhdessä rivivälissä olevan  Kernzaa, joka on amerikkalainen tuotemerkki jalostetulle monivuotiselle viljakasville, joka näyttää olevan Vattholmassa kokeilussa.

Peltometsäviljelystä voisin kirjoittaa isosti, mutta tiivistettynä: saadaan samalta alalta useaa eri tuotetta, ekosysteemihyötyjä ja/tai tuulensuojaa, ja kokonaissato voi olla yhteenlaskettuna 1,15-1,3 kertainen vain yhden kasvin viljelyyn verrattuna.

Matkamme kohti etelää jatkui, välillä pysädyttiin syömään ja vaihtamaan kuskia. Olin aiemmin ollut kontaktissa erään kastanjaharrastajan kanssa, ja kuinka ollakaan hän asui varsin lähellä Kapellskäriä, pienen venesataman edustalla olevassa saaressa. Aikaa oli, joten sovimme että tässä olisi matkamme viimeinen etappi.

Isäntä Anders oli mukava miekkonen, haki meidät veneellä pienvenesatamasta kotiinsa. Aivan heti veneestä noustuamme meitä odotti mielenkiintoinen näky: viitisen kappaletta komeita suorarunkoisia kastanjoita tekemässä satoa!

Anders sanoi niiden olevan Tukholman kastanjoiden jälkeläisiä, siispä aitokastanjaa, Castanja sativa.  Hän myös kertoi tehneensä aikanaan maaperäanalyysin, ja tuloksena oli ollut että kaikesta on puutetta. Myös kallio on varsin pinnassa, ollaanhan saaren niemellä, joten keskellä kesää useat puut kellastuvat veden puutteesta. Vaan eipä näyttänyt miehen istutuskokeluintoa hidastavan, oli pihassa turkinpähkinähybridejä (Corylus colurna) sekä täysikasvuinen ja iso herttajalopähkinä ‘Kalmar’, jonka sanoi tekevän liiaksikin pähkinöitä hänelle. Mikä tragedia! Oli persikkaa, mulperia, ja kastanjan pikkutaimia siellä täällä. Sanoi että oravat niitä jo istuttavatkin. Myös saksapähkinä ‘Broadview’ oli miehen kokoinen, ja selkeästi ei pitänyt kalliorannan olosuhteista.

Luulin jo että tämä piha on nopeasti nähty, mutta luulin väärin: Anders pyysi seuraamaan ,ja lähdimme polkua pitkin kiertämään saarta. Ensinnä päädyimme hänen siskonsa pihaan joka oli jo paljon multavamman näköistä kasvupaikkaa. Joten eipä suuri ihmekään kun siellä oli myös ‘Broadview’, tällä kertaa kahdeksanmetrisenä isona puuna täynnä pähkinää. Samaan aikaan istutettu kuin omansa, Anders kertoi.

 

 

 

Matkamme jatkui kohti hyvin tyypillisen näköistä suomalaismetsää; oli kuusia ja mäntyjä ja sananjalkaa kasvamassa aluskasvina. Anders totesi että tämä on ihan täydellistä maastoa kastanjalle, ja minun oli pakko varmistaa että kuulin tämän oikein. “Kyllä vain” hän totesi, ja sanoi että syksyllä sienestäessään hän ottaa kastanjoita mukaansa, ja tökkii maahan sinne tänne. Karuhko kangasmaa on juuri oikeanlaista kastanjalle, läpäisevää ja hapanta. Tämä piti uskoa kun Anders näytti siellä täällä kauniita korkeita kastanjoita kasvamassa metsänreunassa. Hän esitteli myös kuusi- ja mäntymetsäänsä jota aikoi raivata istuttaakseen lisää kastanjoita.

Jatkoimme pienen metsäaukean laitaan: aukea laski kohti kosteikkoa, ja ylälaidassa oli taasen leveä kastanja, jonka sanoi istuttaneensa kaupan pähkinöistä.

Hullunkurista tuo kyllä, viiden metrin päässä havumetsä. Niitystä hän totesi että savinen, ja puut eivät luontaisestikaan kasva koska ruoho estää sen. Hän oli yrittänyt laikuttaa sitä ja istuttaa mm. Kastanjoita, jotka olivat sittemmin kuolleet tai kärsineet. Saksanpähkinä sen sijaan tuntui pärjäävän. Anders sanoikin että saarni ja saksanpähkinä, tammi ja kastanja, nämä kasvavat samankaltaisilla alueilla.

Aloimme kaartaa saaren toista laitaa ja vielä yllätykset jatkuivat: Anders oli samalla tekniikalla alkanut istuttaa pyökkejä ja pikku hiljaa niille tilaa tekemällä saanut varsin komeita yksilöitä siimekseen muodostumaan. Tekniikkana näytti toimivan läheisten puiden kaulaus ja pystyyn kuivatus, jolla luotiin sekä enemmän valomahdollisuuksia pyökeille, että kelopuuta eliöille – ja tarvittaessa valmista kuivaa puutavaraa kaadettavaksi. Kaikenkaikkiaan oli varsin avartavaa nähdä näiden jalopuiden kasvavan aivan mainiosti maastossa jossa näkyy tyypillisenä aluskasvina sananjalkasaniaiset sekä puolukat ja mustikat.

 

Kokeilun mahdollisuudet siis laajenevat myös meilläpäin, kun ei tarvitsekaan alkaa etsimään aina sitä täydellisintä lehtomaastoa kokeilua varten. Siemeniä istuttamalla metsään hävikki on myös varmasti aina suurta, joten ehkä Anders on etuoikeutetussa asemassa, kun voi huoletta “kylvää” maastoon kastanjaa ja pyökkiä.

 

Illan hämärtyessä piti suunnata lopuksi kohti lauttaa ja matkamme päätöstä. Tätä kirjoittaessani pyörivät mielikuvat niin vahvasti vielä reissussa, ettei tajuakaan siitä jo menneen kohta kuukauden. Muistikuvat ja tieto matkalta on tärkeää, mutta myös kontaktit ja mahdollisuudet saada mm. Siemeniä, sekä varteoksia useammastakin pähkinäpuusta talven mittaan. Asiat kuitenkin etenevät omalla tahdillaan ja uskon että suomalaisetkin saavat nauttia matkamme hedelmistä, kunhan kasvinlisäys saadaan näiltä osin vauhtiin.

20.10.2025 Janne Lassila, Suomen Pähkinäseura Ry:n varapuheenjohtaja, viheralan monitoimiyrittäjä.

 

 

 

Matkakertomuksemme on päässyt jo kolmanteen osaansa:

28.10.2025

Aamupala 7:30, ja sitten suunta Indalin kuntaan katsomaan Uven suunnittelemaa puistoa ja sen jälkeen Östlöningin kylään jossa Uve nykyään viettää eläkepäiviään.

Indalspark oli täysin viidakoitunut, ja tässäpä onkin uniikki tilanne katsoa miten harvinaisemmat puistopuut ja pensaat keskenään pärjäävät – oli valkopyökkiä ja kilsepensaita, makeakirsikkaa, mantsurianjalopähkinää ja kirsikkaluumua, mutta ei saksanpähkinöitä. Oli myös asumisen jälkiä: urbaanin yhteiskunnan kääntöpuoli eli asunnottomien suojapaikka.

 

 

Östlöningissä tiesimme missä Uven valitsema Loiko nro.1 sijaitsee, Indal-joen etelätörmällä peltojen kainalossa. Uvea emme tohtineet häiritä, terveydellisistä syistä.

Maisemat olivat jälleen kerran kuin tarussa, ja on hyvä huomata että tämäkin paikka oli varmasti halloilta suojassa oleva paikka. Saksanpähkinän lisäksi Uve oli itse muualta tuomistaan siemenistä istuttanut kattavasti hasselpähkinää eli euroopanpähkinäpensasta, Corylus avellanaa ja iloksemme huomasimme että tätä nykyä se lisääntyi täysin itsenäisesti lähistöllä ja oli selvästi toimiva ekosysteemi.

Rypäleitä oli myös elossa muutamia siellä täällä, kuten muita jalopähkinöitä. Meidän huomiomme oli toki siinä ykkösessä, joka sekin alkoi olla muiden puiden varjostamana aika ahtaalla. Pähkinöitä näytti olevan siellä täällä jonkin verran, ja niin oli myös kuivuneita oksia. Näistä on haastava sanoa millaisia olisivat olleet hyvällä hoidolla, ehkä tämäkin oli alunperin huolellisesti kivien viereen istutettu avoimelle, mutta vuodet vierivät ja puut kasvavat isommaksi kuin luulemme.

Kiinnostavana yksityiskohtana Loikojen numeroinnista: Uve päätteli yksivuotisista taimista mitkä olivat parhaat ja mitkä huonompia, ja numerointi alkaa parhaammasta päästä. Uve siis istutti itselleen sen minkä näki parhaaksi. Tämä ei tietenkään ole mitenkään realistinen tapa arvioida puun arvoa, kuten olemme nähneet myöhemmin mm. Uppsalan kasvitieteellisen Loiko nro. 63:n tapauksessa, joka on varsin tunnettu, paljon satoa tekevä puu.

 

Tämän jälkeen alkoi pitkä ajo takaisinpäin etelään, aina Karmhagin perheen pihaan jonne myös oman autoni jätin.

Karmhagien perhe, vanhemmat Annika ja Rikhard, sekä tyttärensä Julia, ottivat vastaan meidät ilomielin. Iso vanha tila, joka aiemmin oli ollut jonkin sortin tuotantolaitos, oli ollut heidän omistuksessaan verrattain vähän aikaa, ja he olivat jo varsin nopeasti laittaneet hösseliksi.

Periaatteenaan oli että polttomoottorikäyttöisiä koneita on mahdollisimman vähän, joten kaikki kasvatusalueet oli tehty käsipelillä. Ja sitä oli tehty paljon.

monivuotisten lehtivihannesten kasvatukseen suunniteltu alue oli isompi kuin monen koko puutarha. Toinen alue, aivan meidän yöpymismökkimme edessä, oli taimien väliaikaishoitola, josta siirretään sitten myöhemmin uusille alueille kasveja.

Pohjoispuolella tonttia oli peltoja, jonne oli istutettu puuvartisia kasveja muodostamaan eräänlaisia “huoneita”. Ajattele pellolle isoja neliöitä joiden reunat muodostuvat puuriveistä. Pähkinäpuita ja -pensaita oli melkoisesti, tervaleppää, oli ruusuja myös, ja kaikille Karmhagit kertoivat jonkinlaisen syyn ja idean miksi näitä. Kun kysyin mitä aiotte tehdä kaikella sadolla kun sitä ennenpitkää alkaa tulemaan, Rikhard hymyili ja sanoi että ei hän tiedä, sen näkee sitten. Mainiota meininkiä!

Heillä oli akkukäyttöinen uusi sarvitraktori, joka toimi yleiskoneena, muunmuoassa heinän niittoon ja jopa paalaukseen. Heinää myöhemmin käytettiin sitten katteena taimille.

Vietimme isossa porukassa illallista aivan loistavan kasvisruoan ja keskustelun merkeissä, minusta tuntui todella että he olivat kanssaihmisiä näkemyksiltään ja luonteeltaan. Tässä kohtaa Philipp totesi että on aika jättää jäähyväiset, hän siirtyy kotimatkalleen ja minä & Juha puolestamme siirrymme yöpuulle ja aamulla kohti Kapellskäriä.

-Janne Lassila

Matkakertomuksemme jatkuu:

Lauantaina 27.9. suuntasimme Örnsköldsvikiin, jonka keskustan satama-alueella tapasimme viimeinkin Andreasin. Lämpimien tervehdysten

jälkeen katsahdimme puuta jolle Uve Johansson oli antanut numeron 79.

Puu oli istutettu puolen metrin päähän satamarakennuksen eteläseinästä ja oli noin seitsemän metriä korkea. Andreas oli kerjennyt jo aiemmin hoitoleikata siitä kuolleita oksia pois, joten puun olemus oli kaunis. Muutamia pähkinöitä roikkui oksilla siitäkin huolimatta että pölyttäjää tuskin on lähipiirissä. Tohtori Loiko tarkoituksella valitsi puita jotka olivat apomiktisiä, joka tarkoittaa että puu muodostaa siemeniä ilman hedelmöittymistä, ja täten niissä on täsmälleen emopuun perimä. Tämän myötä pystytään samaa puuta “kopioimaan” pelkästään siemeniä/pähkinöitä käyttäen.

On vaikea arvioida monestakin puusta tällä matkalla olisivatko hyviä yksilöitä kokeiluihin, niin erilaisissa ympäristöissä kasvavat. Tämäkin yksilö kasvaa veden äärellä, lämpimällä eteläseinustalla, joten keskellä peltoa voisi olla tilanne perin erilainen.

Örnsköldsvikin keskustassa oli erään hotellin sisäkulmalla perin erikoinen näky: varsin pienellä viheristutusalueella kasvoi huonosti voiva pähkinäpuu, sekä useita koristepensaita varsin ahtaasti aseteltuna. Saksanpäkinä oli katkaissut latvansa jossain kohtaa ja muutenkaan ei tuntunut mitenkään vaikuttavalta yksilöltä, joten hetken aprikoituamme suuntasimme viereiseen puistoon. Puistossa kasvoi valtava turkinpähkinä, Corylus colurna, piippuköynnös kiipeili pensasaidassa, ja mantsurianjalopähkinän alla oli muotoon leikattuna pyökkiaita. Kyllä tuli sellainen tunne että Suomessa ei uskalleta kokeilla kaupunkiolosuhteissa oikein mitään, jos nuo tuolla sangen pohjoisessakin näillä onnistuvat.

Puistossa pyöriessämme Andreas alkoi hymyillä: hän oli juuri saanut puhelun jossa toivotettiin tervetulleeksi katsomaan matkamme kenties kylmimmissä olosuhteissa kasvavaa pähkinäpuuta – siispä autolla noin 15 minuuttia sisämaahan. Päädyimme lammen rannassa olevalle kuvankauniille pihamaalle jossa vanhempi pariskunta toivotti meidän tervetulleiksi katsomaan heidän puutansa (Loiko nro.59). Ilmaisivat miten kunnioitettuja he ovat että tulemme kaukaa katsomaan, ja me puolestaan aivan rähmällään vakuutimme miten kunnioitettuja ME olemme, kun pääsemme katsomaan.

Tämä puu oli selkeästi kaikkein parhaimmassa paikassa valo-olosuhteiden suhteen kaikista katsomistamme puista, joten sen muoto oli tasapainoinen joka suuntaan – varsin kaunis puu! Ja kuin sattuman oikusta meille kerrottiin että tämä syksy on ensimmäinen kun puu tekee pähkinää. Näin isoksi Loiko-ryhmän pähkinäksi tämä on vähintään erikoista, ne kun tyypillisesti alkavat satoa tekemään ennen kymmenettä ikävuottaan. Syy selvisi kun vähän lähempää katseli: puu oli talven kovissa pakkasissa säännöllisesti palelluttanut aina edellisen vuoden versoista suurimman osan, ja täten myös kukkasilmut olivat joka vuosi paleltuneet. Ilmeisesti viime talvi oli ollut hieman lauhkeampi, ja laskujemme mukaan puussa oli 39 pähkinää, jotka tosin vielä varsin raakoja. Uskoimme kuitenkin että kerkeävät varmasti kypsymään.

Kiinnostava yksityiskohta: oksistossa näytti olevan todella vähä hedekukkia muodostumassa seuraavaa kevättä ajatellen, joten jos tämä on puun tyypillinen tapa, voimme tästä(kin) puusta epäillä apomiktisyyttä, pähkinöiden tekoa ilman hedelmöittymistä.

Kiittelimme omistajia ja Andreasta suklaalevyin (Fazeria, kuinkas muutenkaan), hyvästelimme, oli aika suunnata etelään, kohti Sundsvallia. Oli tiedossa että pohjoisemmaksi,  Uumajaankin oli neljä puuta lähetetty, mutta traagisesti ne puut oli unohdettu aikanaan ruukkuihin eikä niitä oltu istutettu lainkaan, olivat paleltuneet raadollisesti talon seinustalla. Uskon että eivät olleet ainoat jotka saivat tämän kohtalon.

Sundsvall tervehti meitä aivan täydellisellä auringonpaisteella. Uve Johansson oli ollut Sundsvallin pääpuutarhurina myös, ja hän oli kaupungin halkovan joen törmälle aikaan istuttanut erikoisia kasveja, mm. Rypäleitä. Yksi niistä löytyi vielä, vaikka törmä olikin jo täysin metsittynyt jalavista, koivuista ja tammista. Näiden keskeltä löytyi todella ahtaasti valoa kohti pyristelevä Loiko nro. 11, josta ei oikein ollut iloa pähkinöiden suhtee: pari hassua pähkinää näytti puussa olevan vaikka Philipp kiipeilemällä koettikin saada niitä löydettyä enemmän. Tästä huomaa että saksanpähkinä tuossa muodossaan ei pysty kilpailemaan korkeammaksi tulevien puiden kanssa, ainakaan näillä leveysasteilla. Alaoksissa paljon kuivia, on selvää että pähkinäpuu ei helpolla itse pudota kuolleita oksiaan pois, vaan jäävät puuhun kummittelemaan.

Uvella oli ollut tapana löytää mikroilmastoja mitä erikoisimmissa paikoissa, yksi huhuttu paikka oli Norra bergetin kallioisten rinteiden rypäleet. Norra berget on kaupungin pohjoispuolta reunustava kukkula, ja maisemat olivat kerrassaan upeat, vaikka rypäleitä ei löytynytkään. Patikoimme täällä muutaman tunnin, kunnes mereltä vuoryvä sumumassa tavoitti meidät, ja suuntasimme illan hämärässä hotellille, ja nauttimaan illallista ravintolassa.

-Janne Lassila

Jo ennen Agroforestry i Nyland-hankkeeseen mukaan tulemistani olin vankasti sitä mieltä, että Suomessa ollaan pahasti jäljessä puiden hyödyntämisessä muulla tavalla kuin metsätaloudessa. Tätä mielipidettä oli minulla kannatellut intohimoinen suhtautuminen pähkinäkasveihin ja eritoten niiden taloudellinen hyödyntäminen maassamme. Euroopanpähkinäpensas kasvaa luonnonvaraisena maassamme, mutta puumaisemmat pähkinät ei. Monia yrityksiä kasvattaa saksanpähkinöitä on toki ollut, vaihtelevin tuloksin. Tätä ongelmaa on koetettu ratkaista useilla pähkinänkeruureissuilla, joista viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut mukana monessa – Valko-Venäjällä, Liettuassa useasti, Latviassa ja Virossa vuonna 2024, ja nyt vuonna 2025 suuntasimme Ruotsiin. Miksi juuri Ruotsi? Tarinamme alkaa jo 2003:

Ruotsista otettiin yhteyttä Valko-Venäjän Belsad kasvi-instituutissa kasvinjalostusta tehneeseen tri. Romuald Loikoon, ja pyydettiin lähettämään viiniköynnöksiä. Hän totesi että näitä ei vielä ole, mutta kylmänkestäväksi jalostettua saksanpähkinää olisi. Näinpä sata kappaletta yksivuotisia saksanpähkinän taimia saapui Ruotsiin keväällä 2003, ja silloinen Örnsköldsvikin kaupunginpuutarhuri Uve Johansson yhdessä kollegansa Tommy Vestinin kanssa jakoivat nämä taimet ympäri maata, tarkoituksenaan selvittää niiden selviytymistä kylmissä oloissa.

 

Näistä on pitkän aikaa tiedetty muutamia erittäin hyviä yksilöitä olevan edelleen olemassa, jotka ovat varsin kylmänkestäviä. Tiedämme myös oman v. 2019 Belsadiin suuntautuneen pähkinänkeräysmatkan johdosta että samasta Loikon jalostusohjelmasta todella löytyy erinomaista materiaalia Suomeenkin.

Vuoden 2025 matkamme tarkoitus oli selvittää onko niistä sadasta elossa myös vähemmän tunnettuja yksilöitä, pohjoisempana kuin tiedetyt Uppsalan puut. Ruotsissa oli tänä vuonna tehty opinnäytetyö jossa juuri tämä selvitystyö oli ollut aiheena, ja tämän vainun perässä me syyskuun viimeisinä päivinä matkasimme Ruotsiin.

 

Uppsalasta kyytiimme hyppäsi Philipp Weiss, joka on erittäin tunnettu metsäpuutarhasuunnittelija ja pähkinätietäjä. Häneltä on ilmestynyt Suomessaki saatavana oleva Satoisa metsäpuutarha-kirja, ja pähkinäaiheinen Nötodlarens handbok.

Suuntasimme ensimmäisen päivän iltana Philippin omille tonteille jossa yövyimme. Aamulla poikkesimme hänen taimisto/metsäpuutarhassaan katsomassa miten hän on kasvattamassa eri pähkinäkasveja. Aina yhtä tärkeä eläinsuojaus oli tehty sekä riista-aidalla että yksittäisillä kasvuputkilla, jotka toimivat sekä suojana että eräänlaisena minikasvihuoneena puille.

 

Näitä kasvuputkia on käytetty Pohjois-Amerikassa jo pitkään eritoten jalopähkinöiden, tammien ja kastanjoiden kanssa. Kuvassa Philipp poseeraakin kastanjan kanssa. Kasvuputkikokemuksia on vielä kovin vähän meilläpäin, vaikka niitä on ollut mm. Uittokalusteella myynnissä jo pidemmän aikaa.

Philippin metsäpuutarha näyttäytyi kauniin syksyisenä, ja tuntui vahvasti siltä että ollaan Turkua hieman kylmemmässä ympäristössä.

 

 

Matkamme jatkui tämän pysähdyksen (ja muutaman taimivaihdon myötä) kohti Söderhamnia jossa päädyimme vanhan maalaistalon pihalle. Aika oli erittäin kortilla tutustumiseen isäntäväen kanssa, joten pakkauduimme kaikki Philippin autoon, ja matkamme aloitti pisimmän ajomatkan kohti pohjoista, ohi Sundsvallin ja kohti Örnsköldsvikiä. Vähän ennen kuitenkin pysähdyimme Kramforsin kunnassa johon aiemmin mainitun opinnäytetyön tekijä, Andreas Libell, oli meitä ohjeistanut menemään. Tänne oli lähetetty 10 puuta, joista seitsemän tiedettiin selviytyneen aikuisuuteen.

Pienen hakemisen myötä löysimme puut, nätisti kahteen riviin istutettuina, ja toden totta satoa tekevinä. Olo on hämmentynyt kun tiedetään millä leveysasteilla ollaan. Kuuden puun pähkinämäärät olivat kohtuulliset, ja lähes kaikissa vielä raa’an puoleisia.

Siksi suurin yllätys olikin kun yksi puista, alimpana itärinteessä, olikin täynnä pähkinöitä, joista suuri osa oli jo kypsyä, tai lähes kypsiä.

Puut kaikki olivat alhaalta monihaaraisia, ja näytti siltä että näitä ei oltu hoidettu koskaan. Myös tämä erikoisin puu oli monihaarainen, ja latvuston sisällä oli kuolluttakin oksaa. Vaan ei näyttänyt haittaavan satoa. Toisin kuin nämä muut puut, tämä yksilö näytti olevan lateraalisatoisa, joka kansan kielellä tarkoittaa sitä että pähkinöitä muodostuu pitkin oksaa myös sivuhaaroihin, ei vain oksan päähän. Tämän kaltaiset puut pysyvät yleensä pienempinä, koska iso osa energiasta menee sadon muodostukseen. Tämä sopii yleensä ihmisille enemmän kuin hyvin.

Pähkinä itsessään oli pientä keskikokoa ja hyvin täyttynyt, sekä täysin paljain käsin avattavissa oleva. Kiinnostavaa onkin nähdä millaiseksi koko muodostuu paremmissa kasvuolosuhteissa….sillä onhan nyt aivan selvää että tätä pitää saada kloonattua Suomeenkin!

Tarpeeksi paljon ihailtuamme alkoi olla hämärää, joten suuntasimme Docksta nimiseen viehättävään pikkukaupunkiin jossa hotellimme sijaitsi. Huomasimme myös että klo. 19.00 ei ollut mikään ravintola, huoltoasema, grilli tai pubi auki. Oli perjantai-ilta. Kylän ainut kauppa oli pelastuksemme iltapalaa-ajatellen.

-Janne Lassila

Suutarhurin
Pähkinätaimet 2025 syksy

Taimien lajit, esittelyt ja hinnat

Tilauskaavake klikkaa tästä

Muut kysymykset: taimet ät suutarhuri piste fi tai 0408381928

TAIMIA SAA SYKSYN AIKANA RAUMALTA ja TURUSTA, hakupaikan toiveen voit ilmoittaa varauslomakkeen lopussa.

Mikäli et pääse hakemaan näistä paikoista, pyydämme kertomaan muut taimien toimitustoiveet tilauskaavakkeen lopussa.

Saatavuus joillain lajeilla (mm. Seitsikkohikkori ja kastanjahybridit) alhainen, joten nopeimmat syövät hitaat. Taimet myydään varausjärjestyksessä.

 

Mustajalopähkinä Juglans nigra

Arvopuu pohjois-Amerikasta, lehtimetsien latvuspuustoa. Kestävyyttä aina etelä-Kanadaan asti. Pähkinä pyöreä ja paksukuorinen, pähkinän syötävä ydin väkevän makuinen ja paljolti käytetty mm. leivonnaisissa. Taimet ovat toista sukupolvea Suomessa, emopuut Helsingissä jotka puolestaan ovat Kanadalaista alkuperää kylmimmiltä alueilta joissa puun on mahdollista kasvaa.

Näitä useampi taimi maahan, ja kun jaksaa poistaa oksat useampaan metriin saakka, on ylisukupolvinen puusepänaines hyvässä alussa.

Kasvattaa helposti runkojohteisen, korkean puun jolla kaunis tummanpuhuva kuori.

Tuore kasvualusta, lehtimetsän asukki. Kangasmaasto lienee haastava.

PALJASJUURITAIMI, 1-vuotias, 17€ + mahdolliset toimituskulut.

 

 

 

Herttajalopähkinä Juglans ailantifolia var. cordiformis

Leveälatvuksinen, lähes trooppisen kokoisia lehtiä kantava jalopähkinä jonka luonnonlaji japaninjalopähkinä on vuosikymmeniä kasvanut jo maassamme koristepuuna aina keski-Suomeen asti.

Hertta tekee nimensä muotoisia pähkinöitä jotka aukeavat saumasta nätisti paljastaen hevosenkenkämäisen syötävän pähkinän. Makutesteissä monta kertaa valittu parhaaksi jalopähkinäksi kermaisen miedon makunsa vuoksi.

Tarjolla Prinssi Edwardin saaren kantaa, joka on jalostettu ilmastossa joka muistuttaa paljolti eteläisempää Suomea.

PALJASJUURITAIMI, 1-vuotias, 20€ + mahdolliset toimituskulut.

Kysy erikseen jos haluat vanhempaa tainta, yksittäiskappaleita tarjolla.

 

 

Kastanjahybridit Castanea hybr.

Nämä kerättiin meille tilaustyönä Red Fern Farmilta, Yhdysvaltain keskilännestä, niistä puista jotka olivat kaikkein aikaisimpia pudottamaan pähkinänsä. Näin ollen potentiaalia löytyy varsinkin eteläisempään Suomeen että kastanjat kypsyvät.

Tarvitsee pölyttäjän, joten ellet halua myöhemmin ostaa toista, tai nauttia vain koristearvosta, ota kaksi.

Nämä kastanjat saattavat sisältää perimää amerikankastanjasta, jalokastanjasta ja japaninkastanjasta. Päälaji on kiinankastanja, Castanea mollissima.

Leveälatvuksinen upea puu jonka sato, kastanja, on kuin puussa kasvava peruna tai riisi ravintoarvoiltaan, toisin kuin muut pähkinät. Ja sitä voidaankin käyttää paljolti samalla tavalla, esimerkiksi leivonnassa jauhettuna jauhoksi.

Ei siedä juuristossaan märkyyttä tai yli 6,5 pH:ta, pitää siis kohtalaisen happamasta, läpäisevästä maasta tai kohopenkistä.

PALJASJUURITAIMI, 2-vuotias, 28€

RUUKKUTAIMI 2-vuotias  32€ 

+ mahdolliset toimituskulut

 

 

Seitsikkohikkori Carya laciniosa

Seitsikkohikkori, Carya laciniosa, on yksi pohjoisen Amerikan arvokkaista hikkoreista puuaineksen vuoksi. Hikkorit, joihin myös pekaani kuuluu, ovat maultaan myös erinomaisia, mutta usein pähkinän sisus on vaikeasti avattava ja jääkin lähinnä eläinten ruoaksi.

Tästä huolimatta alkuperäiskansat pitivät näitä suuressa arvossa, ja osasivat myös käyttää runsasta pähkinäsatoa hyödyksi.

 

Latvustopuu joka tahtoo kasvaa yksirunkoisena.

Vältä tiukkaa savea tätä istuttaessasi, mutta muuten kelpaa kosteahko maa jossa läpäisykykyä on, ja pieni kevättulviminenkaan ei ole haitaksi.

Kasvaa aluksi hyvin hitaasti.

PALJASJUURITAIMI, 2-vuotias, 25€ + mahdolliset toimituskulut.

RUUKUSSA 30€ + kulut, ilmoita toive lomakkeessa.

Rajoitettu määrä!

 

Saksanpähkinä Juglans regia

Se maineikkain pähkinä jota on tuhansia vuosia ihminen valinnut ja josta olemassa lukemattomia lajikkeita. Meidän yksilömme ovat lukuisista puista pääosin Latviasta jossa keräsimme vain parhaista puista pähkinät kylvöä varten.

Myös joitain Saarenmaalta saatuja pähkinöitä joissa erityisesti kylmänkestävyyttä mukana, pyydä lomakkeessa näitä erikseen mikäli haluat kylmille alueille yrittää.

Saksanpähkinä kasvaa myös rehevän näköiseksi kauniiksi puuksi, kokoluokka voisi vertailussa olla isoimmat omenapuut jotka olet nähnyt.

Pitää vähän kuivemmista olosuhteista kuin vaikkapa herttapähkinä, voisi moreenimaassakin toimia. Jos alueella kasvaa saarnia, on se hyvä indikaattori saksanpähkinälle hyvin suotuisasta maaperästä.

PALJASJUURITAIMI, 1-vuotias, 22€ + mahdolliset toimituskulut.

MUUTAMIA RUUKKUTAIMIA, kysy!

Saksanpähkinäpaketit:

• Kahden kauppa: Saat kaksi puuta jotka on valikoitu niin että todennäköisyydet geneettiselle diversiteetille ovat suuret (maantieteellinen etäisyys) 40€ +kulut
• Jalostusmix: Saat neljä puuta jotka on valittu niin että niiden jälkeläiset tulevat todennäköisesti olemaan hyviä jatkovalintaa ajatellen. 80€ + kulut
• Helppoheikki: Saat puita joita jäi jäljelle, tai ovat lyhyempiä kuin muut, kenties kasvaneet alkuun vinossa (silti täysin elossa ja vaurioitumattomia). Niille jotka pitävät yllätyksistä 🙂 ! Näiden hinnasta poistetaan 15% loppusummassa, poislukien taimien ulkopuoliset kulut.

Tilauskaavake klikkaa tästä

 

-Janne Lassila / Suutarhuri.fi

+358 40 838 1928

taimet ät suutarhuri.fi

info ät suutarhuri.fi