Jo ennen Agroforestry i Nyland-hankkeeseen mukaan tulemistani olin vankasti sitä mieltä, että Suomessa ollaan pahasti jäljessä puiden hyödyntämisessä muulla tavalla kuin metsätaloudessa. Tätä mielipidettä oli minulla kannatellut intohimoinen suhtautuminen pähkinäkasveihin ja eritoten niiden taloudellinen hyödyntäminen maassamme. Euroopanpähkinäpensas kasvaa luonnonvaraisena maassamme, mutta puumaisemmat pähkinät ei. Monia yrityksiä kasvattaa saksanpähkinöitä on toki ollut, vaihtelevin tuloksin. Tätä ongelmaa on koetettu ratkaista useilla pähkinänkeruureissuilla, joista viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut mukana monessa – Valko-Venäjällä, Liettuassa useasti, Latviassa ja Virossa vuonna 2024, ja nyt vuonna 2025 suuntasimme Ruotsiin. Miksi juuri Ruotsi? Tarinamme alkaa jo 2003:
Ruotsista otettiin yhteyttä Valko-Venäjän Belsad kasvi-instituutissa kasvinjalostusta tehneeseen tri. Romuald Loikoon, ja pyydettiin lähettämään viiniköynnöksiä. Hän totesi että näitä ei vielä ole, mutta kylmänkestäväksi jalostettua saksanpähkinää olisi. Näinpä sata kappaletta yksivuotisia saksanpähkinän taimia saapui Ruotsiin keväällä 2003, ja silloinen Örnsköldsvikin kaupunginpuutarhuri Uve Johansson yhdessä kollegansa Tommy Vestinin kanssa jakoivat nämä taimet ympäri maata, tarkoituksenaan selvittää niiden selviytymistä kylmissä oloissa.
Näistä on pitkän aikaa tiedetty muutamia erittäin hyviä yksilöitä olevan edelleen olemassa, jotka ovat varsin kylmänkestäviä. Tiedämme myös oman v. 2019 Belsadiin suuntautuneen pähkinänkeräysmatkan johdosta että samasta Loikon jalostusohjelmasta todella löytyy erinomaista materiaalia Suomeenkin.
Vuoden 2025 matkamme tarkoitus oli selvittää onko niistä sadasta elossa myös vähemmän tunnettuja yksilöitä, pohjoisempana kuin tiedetyt Uppsalan puut. Ruotsissa oli tänä vuonna tehty opinnäytetyö jossa juuri tämä selvitystyö oli ollut aiheena, ja tämän vainun perässä me syyskuun viimeisinä päivinä matkasimme Ruotsiin.
Uppsalasta kyytiimme hyppäsi Philipp Weiss, joka on erittäin tunnettu metsäpuutarhasuunnittelija ja pähkinätietäjä. Häneltä on ilmestynyt Suomessaki saatavana oleva Satoisa metsäpuutarha-kirja, ja pähkinäaiheinen Nötodlarens handbok.
Suuntasimme ensimmäisen päivän iltana Philippin omille tonteille jossa yövyimme. Aamulla poikkesimme hänen taimisto/metsäpuutarhassaan katsomassa miten hän on kasvattamassa eri pähkinäkasveja. Aina yhtä tärkeä eläinsuojaus oli tehty sekä riista-aidalla että yksittäisillä kasvuputkilla, jotka toimivat sekä suojana että eräänlaisena minikasvihuoneena puille.
Näitä kasvuputkia on käytetty Pohjois-Amerikassa jo pitkään eritoten jalopähkinöiden, tammien ja kastanjoiden kanssa. Kuvassa Philipp poseeraakin kastanjan kanssa. Kasvuputkikokemuksia on vielä kovin vähän meilläpäin, vaikka niitä on ollut mm. Uittokalusteella myynnissä jo pidemmän aikaa.
Philippin metsäpuutarha näyttäytyi kauniin syksyisenä, ja tuntui vahvasti siltä että ollaan Turkua hieman kylmemmässä ympäristössä.
Matkamme jatkui tämän pysähdyksen (ja muutaman taimivaihdon myötä) kohti Söderhamnia jossa päädyimme vanhan maalaistalon pihalle. Aika oli erittäin kortilla tutustumiseen isäntäväen kanssa, joten pakkauduimme kaikki Philippin autoon, ja matkamme aloitti pisimmän ajomatkan kohti pohjoista, ohi Sundsvallin ja kohti Örnsköldsvikiä. Vähän ennen kuitenkin pysähdyimme Kramforsin kunnassa johon aiemmin mainitun opinnäytetyön tekijä, Andreas Libell, oli meitä ohjeistanut menemään. Tänne oli lähetetty 10 puuta, joista seitsemän tiedettiin selviytyneen aikuisuuteen.
Pienen hakemisen myötä löysimme puut, nätisti kahteen riviin istutettuina, ja toden totta satoa tekevinä. Olo on hämmentynyt kun tiedetään millä leveysasteilla ollaan. Kuuden puun pähkinämäärät olivat kohtuulliset, ja lähes kaikissa vielä raa’an puoleisia.
Siksi suurin yllätys olikin kun yksi puista, alimpana itärinteessä, olikin täynnä pähkinöitä, joista suuri osa oli jo kypsyä, tai lähes kypsiä.
Puut kaikki olivat alhaalta monihaaraisia, ja näytti siltä että näitä ei oltu hoidettu koskaan. Myös tämä erikoisin puu oli monihaarainen, ja latvuston sisällä oli kuolluttakin oksaa. Vaan ei näyttänyt haittaavan satoa. Toisin kuin nämä muut puut, tämä yksilö näytti olevan lateraalisatoisa, joka kansan kielellä tarkoittaa sitä että pähkinöitä muodostuu pitkin oksaa myös sivuhaaroihin, ei vain oksan päähän. Tämän kaltaiset puut pysyvät yleensä pienempinä, koska iso osa energiasta menee sadon muodostukseen. Tämä sopii yleensä ihmisille enemmän kuin hyvin.
Pähkinä itsessään oli pientä keskikokoa ja hyvin täyttynyt, sekä täysin paljain käsin avattavissa oleva. Kiinnostavaa onkin nähdä millaiseksi koko muodostuu paremmissa kasvuolosuhteissa….sillä onhan nyt aivan selvää että tätä pitää saada kloonattua Suomeenkin!
Tarpeeksi paljon ihailtuamme alkoi olla hämärää, joten suuntasimme Docksta nimiseen viehättävään pikkukaupunkiin jossa hotellimme sijaitsi. Huomasimme myös että klo. 19.00 ei ollut mikään ravintola, huoltoasema, grilli tai pubi auki. Oli perjantai-ilta. Kylän ainut kauppa oli pelastuksemme iltapalaa-ajatellen.
-Janne Lassila