Olen aina ollut kiinnostunut autiotaloista ja hylätyistä rakenteista – mikä on niiden historia, kuka on niissä viimeksi asunut ja koska? Lähellä lapsuudenkotiani on maalaistalo joka on hylätty ja jonka toisessa päädyssä on jo välikatto tippunut alas – katto kun alkaa vuotaa niin se on menoa. Toinen pääty vielä pitää, ja niinpä olen kurkkinut ikkunasta sisään. Yhdessä huoneessa on kangaspuut joissa keskeneräinen sininen matto. Hieman kyseltyäni asiasta selvisi että siinä on erään suvun isoäidin kangaspuut joita hän käytteli eläkepäivillään. Isoäiti menehtyi 2002, ja matto siis on jäänyt kesken häneltä. Kuin aika olisi pysähtynyt! Tämän talon takapihalla on muutama ikivanha omenapuun raato heinikon keskellä, sekä kriikunapuutiheikkö – epäilemättä nämä ovat asumuksen aktiiviajan jäänteitä.
Onpa siellä myös mitä ilmeisimmin itsestään siihe tullut yksi orapihlajapensas, ja tähän kyseiseen pensaaseen olen varttanut kiinni 2018 vuonna Valko-Venäjältä tuomaani arnoldinorapihlajaa, Crataegus arnoldiana (tieteellinen nimi on jo saattanut muuttua) jossa oli erittäin herkulliset marjat. Oksa ei ole vielä kukkinut mutta joka vuosi kasvaa vallan mainiosti.
Myös äitini lähellä on autiotalo jossa ei ole ilmeisimmin ainakaan 10 vuoteen kukaan asunut. Piha on täynnä roskaa ja autonromuja, ei liene houkutteleva kenellekään. Silti minun oli pakko päästä puutarhaa katsomaan, ja tässä taidettiin selkeästi mennä kävelemään toisten maille.
Make it stand out
Tontilla oli monia humalasalkoja ilmeisen hyvinvoivina, viime vuoen humalankävyt kiipeilivät pitkin vieressä olevia puita ja pensaita, mikä mahtaakaan olla lajike?
Vanha kasvihuone oli jo romahtanut.
Viiniköynnöstä oli kasvatettu metallikehikon päällä, joka edelleen kannatteli köynnöksen massiiista kuormaa. Marjojakin näemmä on tullut joka vuosi, ilman hoitoa.
Tarkemmin katsottuani huomasin, että köynnös oli ottanut läheisen koivun tuekseen. Korkealle oli kiipeillyt ilman ihmisen apuakin.
Tyrnit kurkottivat kohti etelän valoa heinittyneen pellon reunalla.
Äitini kertoi, että ennen viimeisimpiä asukkaita talossa oli asunut hortonomipariskunta jotka olivat pitäneet erityisen hyvää huolta pihan kasveista. On luultavaa että heidän jäljeltään nämä kasvit ovat.
Hylätyt talot ovat pihoiltaan kiehtova katsaus menneeseen aikaan ja puutarhakulttuuriin, useinhan vaikkapa perinneperennoja saattaa löytää vanhojen asutusten ympäristöstä talojen häviämisen jälkeenkin, miksipä ei siis myös puuvartisiakin kasveja? Aina voi optimistisesti toivoa että saattaisi löytyä jokin erikoismuoto tai mutaatio tutusta kasvista joka olisi niin kestävä, että sitä kannattaisi lisätä ja levittää muuallekin 😉 .
Kesä kun tulee palaan katsomaan miten on kukinta onnistunut, syksyllä voi käydä testaamassa mahdolliset marjat.
(Uudelleenjulkaistu blogipostaus)